Innovaation tila

Osallistuin viime vuonna johtamisen kurssille, mutten ollut erityisen tyytyväinen arvosanaani ja päätin sitä tulla korottamaan. Satuin viime vuonnakin kirjoittamaan innovaatioista, erityisesti siitä näkökulmasta miten innovaatiot Suomen julkisessa keskustelussa silloin koettiin. Ajattelin kuitenkin tänä vuonna ottaa eri näkökulman aiheeseen, sillä innovaatioiden asema Suomessa ei ole valitettavasti muuttunut mihinkään.

Mielestäni innovaatioita ei voi perinteisessä mielessä johtaa. Innovaatioita ei voi pakottaa, sillä innovaatiot ovat herkkiä ja hauraita muiden kommenteille ja ympäristön odotuksille. Johtajan olisi mahdollistettava relationaalinen tila, jossa innovaatiot voivat syntyä ja kukoistaa. Relationaalisella tilalla tarkoitetaan yhteiskunnallisesti syntynyttä tilaa, jota tulkitaan subjektiivisesti ja kulttuurillisesti. Rationaalinen tila ei ole vain fyysinen rakenne tai ulottuvuus, vaan sosiaalinen ja erottamattomasti osa yhteiskuntaa (Häkli 1999).

Tätä kautta innovaatiot kytkeytyvät voimakkaasti luottamukseen ja henkilökunnan sitouttamiseen. Henkilökunta on nostettava objektin asemasta, luvusta papereissa, aktiiviseksi kokijaksi ja näkijäksi, sekä erityisesti tekijäksi. Johtajan olisi kyettävä saamaan henkilökunta kokemaan olevansa osa yhteisöä, ja luottamanaan siihen että hänen mielipiteillään ja ajatuksillaan on merkitystä. Samalla johtajan on kyettävä luottamaan omiin alaisiinsa, ja annettava heidän kokeilla asioita, jotka saattavat aluksi vaikuttaa hyvinkin omituisilta.

Erityisesti nykymaailmassa innovaatioiden johtamiselle voi olla haastavaa saada työntekijät tuntemaan luottamusta, ja että he olevat osa yhteisöä. Paikattomuuden kokemukset syövät luottamusta ja siten pohjaa innovoinnilta. Käytän käsitettä paikka kuten Relph (1976), jolloin paikka viittaa ihmisten juurtumisen ja kotiutumisen tunteisiin, ja paikattomuus juurettomuuteen ja ulkopuolisuuteen. Tämän takia innovaatioiden johtamisessa olisi tartuttava voimakkaasti ulkopuolisuuden kokemuksiin ja selvitettävä niiden taustat, sillä paikat toimivat ihmisten identiteetin ja turvallisuuden tunteen keskuksina, josta työpaikka ottaa ison osan. Vaikka innovaatiot samalla vaativat tietynlaista turvattomuutta ja kaaosta, niiden luomisessa ei saisi mennä liian pitkälle. Olisi liikuttava pois yhdenmukaistavasta suunnittelusta kohti yksilöitä paremmin huomioivaan työyhteisöön, ettei paikattomuudesta tulisi hallitseva voima.

Samalla olen vahvasti sitä mieltä, että innovointiin voi opettaa. Suomi on jo Euroopan komission tutkimuksen mukaan yksi innovoinnin kärkimaista, ja finanssialan toimintaympäristössä Euroopan Unionin johtajamaa. Tämä liittynee vahvasti Suomen korkeaan koulutusasteeseen, ja suomalaiseen koulutussysteemiin, jossa arvostetaan voimakkaasti kriittistä ajattelua. Mielestäni kuitenkin Suomessa voitaisiin koulutuksessa panostaa enemmän kokeilemisen rohkaisemiseen. Suomalaiset ovat stereotyyppisesti varsin umpimielistä ja hiljaista kansaa, ja töröttävä naula herkästi isketään takaisin alas. Jos meitä nuoresta asti kannustettaisiin kokeilemiseen ja ideoiden esittämiseen, voisimmeko päästä koko maailman innovaatiojohtajiksi?  Kenties.

~Katriina

Lähteet:

https://joppidiary.blogspot.fi/

Häkli, J. (1999). Meta Hodos - Johdatus Ihmismaantieteeseen

Relph, E. (1976). Place and Placeness. London: Pion.

http://europa.eu/rapid/press-release_IP-16-2486_fi.htm (testattu 4.12.2016)